maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

Several Species of Small Furry Animals

Eli lyhemmin S.S.O.S.F.A. Kuulostaa mainiolta ja ajassa mieli palaa yli kymmenen vuoden päähän yheksänkymmentä luvun alkuun. Aikaan jolloin kyseinen orkesteri ponkaisi maailmankartalle (kainuu) Otanmäestä. Se kävi soittelemassa Kajaanissa keikkoja ja sielläpä tuli käytyä pari kertaa. Niitten kaikki kolme pikkusinkkumuotoista julkaisua olen joskus tietokone aikaan siirryttyäni pistäny cd:lle. Nyt sitte laitoin ne mp3:iksi koneelle, niissä kuuluu tietysti vinyylirahinaa ja napsetta ja se on aivan kuin vinyyliä pyörittäis. Vinyylisoittimeni olen muuten teknistymisen myötä siirtäny kaappiin. Koska vinyyleitä ei edes mahtunut säilyttämään olohuoneessamme, niin soitin oli hieman turhan tuntoinen laite.

S.S.O.S.F.A.:n Loistavat Julkaisut ovat:
-ESTRANGED PARADISE (1990) viiden loistavan biisin mini-lp-julkaisu
-LAND (1991) sinkku, kaksi laulua
-MARKET OF DELIVERANCE (1993) neljä biisiä, ei niin hyvä kuin ekansa

Nykyisyyteen takaisin. Misery inc:in keikka viime keskiviikkona oli vaisu, ei musiikillisesti, mutta tunnelmaltaan. Paikassa oli joku Brazilialainen bändi myös soittamassa, ei siitä enempää. Misery Inc. soitti keikan noin kymmenelle istuvalle katsojalle/kuulijalle. Kukaan ei menny lähempää tuttavuutta tekemään, en edes minä, vaikka tanssijalkaa vipatti. Keikka loppui jo hieman ennen kahtatoista, joten päätin jäädä vielä baariin hetkeksi. Solisti-Nikon yhytin ja siinä sitten turistessa sekalaisessa porukassa meni pitkälle yöhön, jossakin asunnossakin poikkesin ennen kotiutumista. Viiden aikaan kotona olin, seuraavana aamuna nukutti aika makiasti. Heräsin puolenpäivän aikaan, moppasin lattiat ja söin ruokaa kahvin kera. Ei pöljempää meininkiä.

2 kommenttia:

Jimbo kirjoitti...

Juu, taitaa se kymmenenvuoden takainen olla mielessä itse kullakin. Kuuntelin nimittäin juuri viime viikolla useampana päivänä kyseistä SSOSFA-orkesteria (ja vaimolle piti jälleen kerran selittää, että mistäs se olikaan lyhennys), joka on yksi bändeistä, joita jaksaa aina vaan uudestaan ja uudestaan kuunnella. Ja sinultahan Kimmo minä myös samat vinyyliltä siirretyt biisit sain, jotta kasetit saattoi jättää rauhaan. Tosiaan olinhan minäkin ainakin jollain niistä keikoista ja omistan myös Analysis From The Deep of The Both Grades -sinkun vuodelta 1991, jonka toisena kappaleena on Land. Sinkun kannessa istuu tyyppi lierihattu tai baskeri päässä paskalla ja tyypin suusta tulee paperia, ilmeisesti wc-sellaista. Analyysiä molemmista päistä, siis? Enivei, loistava yhtye ja loistavan tiivistynyt hieno tuotanto. Oi niitä aikoja, kun istuin Tanelissa ja Otanmäen ja Kajaanin punkkarit riiteli sen pienellä lavalla, että kuka soittaa eka. Sit lopuksi soitti känniset punkkarit Turusta eli Turun tauti.

Laura muuten äsken kävi tuossa ja sanoi, että täh, sinä kuuntelet SSOSFAA ja Kimmo kirjoittaa siitä. No, veljeksillä on ollut vissiin samat fiilikset - kevät tulee, useita lajeja pieniä karvaisia eläimiä soimaan ;-)

Misery Inc.:in keikastahan Kimmolta kyselinkin ja onhan se vähän ankeeta tommonen, että on kymmenisen henkeä ja ei fiilistä. Ei ole bändi oikein ponkaissut pinnalle, vaikka eväitä oiskin, mut toisaalta suomen metalli-skenessä on sairaan vaikee erottua edukseen. Noh, pitää katsastaa orkan keikkakunto sit Ballsissa ens kuussa, siel varmaan ainakin enemmän sakkia lauantai-iltana...

kimmo kirjoitti...

Olipas minun sinkuloitten digitalisointi vääristänyt sen sinkun nimen, eli se ei ole se "land" vaan se "analysis From The Deep of The Both Grades". No se kuitenkin, baskeri päässä pöntöllä-sinkku, joka on ostettu keikalta, joka oli muistaakseni Marilynissä, missä olimme. Puhumastasi Tanelin keikasta, jossa en ollut, taisin silloin asua jossain muussa kaupungissa tai jostakin muusta syystä estynyt olin.

Uskoisin että saat Misery Inc.in keikasta enemmän irti kuin minä, jos vaikka siellä jonkinlaista meininkiä olisi, ei meinaan täällä ollut.