Mitä lähemmäksi se tulee sitä enemmän rupiaa jänskättämään

Tarkoitan toisen lapsemme syntymää. Onhan se ollut mielessä koko odotuksen ajan, mutta nyt yhä lähemmäksi odotuksen loppua päästään, niin ei voi ku jännittää.

Olen muutakin kyllä tehnyt kuin jännittänyt. Perjantaina olin Mokoman kiertueen avauskeikalla, odotukset tätä keikkaa kohtaan oli suuret, onhan uusin levynsä "kuoleman laulukunnaat" ollu kestokuuntelussa sen ilmestymisen jälkeen koko ajan. Ja todettu mestariteokseksi. Perjantaina vallan unohtui elämänreaaliteetit ja tuli tungettua itsensä sinne vellovaan ihmismassaan musiikin mukana heilumaan. Pitäisihän minun jo yli kolmekymppisenä osata huomioida omat mahdollisuuteni selvitä ehjänä moisesta. En selvinnyt. Lääkärin mukaan kylkiluu (tai kaksi) on murtunut tai ei ole murtunut. Toipuminen ottaa aikaa sitten kahdesta neljään viikkoon, jona aikana oloa voi helpottaa napeilla. Eli kyllä se tästä menee. Tänään tulin töihin ja esim. kävely onnistuu loistavasti. Veikkaan sitä kahden viikon toipumisaikaa. Ja tuota aika varmasti seuraavalla Mokoman keikalla en itseäni hajoita... Jos sitten vielä haluaa syitä etsiä tähän tapahtumaketjuun, niin ne ovat konsertin myöhäinen alkamisajankohta (vasta jääkiekko-ottelun jälkeen todella myöhään), liian hyvä musa ja fiilis ja huima mieli. Myös alkoholilla oli osuutta. Mutta toinpa Alpille muistoksi nimmarit Markolta.